Yrityksen perustaminen

Uuden yrityksen perustamiseen liittyy paljon uutta. Asiakkaamme kertoo alla miten hän sen koki ja mitä apuaja sai talousvain.net palvelulta. Autamme uusia yrittäjiä veloituksetta yrityksen perustamisessa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Perustaessani yritystä viisi vuotta sitten, oli kaikki hyvin uutta. Olin aikaisemmin työskennellyt viestintä- ja markkinointi-alalla, mutta taloushallinto ja itse yritykseen sekä sen perustamiseen liittyvät asiat olivat minulle uutta.

Rohkaistuin ottamaan yhteyttä Talousavaimeen jo ennen kuin omaa yritystä edes oli olemassa. Sain heiltä ensi arvoisen tärkeää tukea ja neuvoja. He neuvoivat ottamaan yhteyttä paikalliseen uusyrityskeskukseen ja hakemaan muun muassa starttirahaa. Talousavain oli mukana jo ensi askelista lähtien. He auttoivat hakemuksen ja laajan liiketoimintasuunnitelman täyttämisessä. Talousavain auttoi tekemään realistiset budjetoinnit, tavoitteet ja kustannuslaskelmat. Visioni ja liike-ideani muuttui näin todeksi.Alun jälkeen yhteistyömme jatkui ja olenkin saanut apua yrityksen kehittämiseen, kasvuun ja myös muihin ratkaisuihin. Talousavain on ollut tiiviisti mukana viiden vuoden taipaleellamme, nähnyt kasvun, uuden kokeilun ja auttanut ratkaisemaan ongelmia. Näiden lisäksi Talousavain vastaa tietenkin kirjanpidostamme ja verosuunnittelusta.Talousavaimen sähköisen kirjanpidon kautta seuraamme tiiviisti myös itse kirjanpitoamme. Olemme jatkuvasti ajantasalla yrityksen tilanteesta.


Käytämme myös viikottain Talousavaimen sivuilta löytyvää ”Chat-toimintoa”. Sitä kautta saamme välittömästi vastauksen meitä askarruttaviin kysymyksiin. On todella tärkeää, että saamme tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolle meillä ei ole kynnystä esittää tyhmiäkään kysymyksiä.

Anu/ViolaMax